Ei ole (myöskään) itsestään selvää, että Israel on vielä olemassa kaikista naapurimaiden yrityksistä huolimatta hävittää se, alkaen sen ensihetkistä toukokuussa 1948. Silloin sen kibbutseihin, kyliin ja kaupunkiin kohdistuivat viiden eri arabivaltion joukot, jotka halusivat valloittaa ja nitistää uuden valtion. YK oli antanut maan arabiväestölle saman mahdollisuuden julistaa oma valtio heille sovitulla alueella, kun Englannin mandaattialue jaettiin molempien osapuolien, juutalaisten ja arabien kesken. Mutta he eivät suostuneet siihen, eivätkä vieläkään halua Israelia naapurikseen. Hamas Gazassa ja Gazan Hamas ja kauempana oleva Iran julkisesti julistavat päämääräkseen hävittää Israel.
Kaatuneiden sotilaiden muistotilaisuudessa eilen Länsimuurilla Israelin armeijan komentaja, kenraaliluutnantti Eisenkot luki psalmin 83 sanat: ”Jumala, älä ole ääneti! Älä vaikene, Jumala, älä ole niin hiljaa! Sillä katso, sinun vihollisesi metelöivät ja vihaajasi ovat nostaneet päänsä. He juonittelevat sinun kansaasi vastaan ja pitävät neuvoa suojattejasi vastaan. He sanovat: ’Tulkaa, hävittäkäämme heidät olemasta kansa, niin ettei Israelin nimeä enää muisteta.’ Yksissä tuumin he ovat neuvotelleet, sinua vastaan he ovat tehneet liiton. … Peitä heidän kasvonsa häpeällä, että he etsisivät sinun nimeäsi, HERRA. … Saakoot he tietää, että sinä ainoa, jonka nimi on HERRA, olet korkein kaikessa maassa.” (Psalmi 83:2-6, 17, 19)
Yhtykäämme tähän rukoukseen.
Olen lukenut hiljattain Israelin itsenäisyyssodan ajoista Englannin mandaattiajan lähestyessä loppuaan toukokuussa 1948. Juutalaisen väestön (650 000) mahdollisuus voittaa sikäläinen arabiväestö (1 200 000) ja heihin liittyneiden naapurimaiden armeijoiden hyökkäys, oli niin heikko, että presidentti Truman ei tukenut Israelin valtion julistamista sinä keväänä vaan neuvoi sen siirtymistä myöhempään ajankohtaan. Hän pelkäsi juutalaiseen väestöön kohdistuvaa verilöylyä. Mutta Ben Gurion ja juutalaisen väestön johto julisti: ’tämä on ainoa mahdollisuutemme’ ja vain kahdeksan tuntia ennen Mandaatin loppumista 15.4.1948 Ben Gurion julisti Israelin valtion perustamisen.
Israelin synty ja olemassaolo, nyt jo 70 vuotta, ovat Jumalan ihme. Ei israelilaisten urhoollisuuden tai viisauden tulos. Jumalalla on suunnitelma. Hän julisti sen sanassaan. Siinä ei kehuta Israelia, päinvastoin, kysymys on Jumalan valtasuuruudesta:
”Minä pyhitän suuren nimeni, jota on häväisty kansojen keskuudessa; te olette sen häväisseet heidän keskuudessaan. Kun minä osoitan teissä pyhyyteni kansojen nähden, ne tulevat tietämään, että minä olen HERRA, sanoo Herra, HERRA. Minä otan teidät pois kansojen seasta ja kokoan teidät kaikista maista. Minä tuon teidät omaan maahanne”. (Hes. 36: 23-24) ”Silloin kansat, jotka ovat jäljellä teidän ympärillänne, tulevat tietämään, että minä, HERRA, rakennan jälleen sen, joka on ollut raunioina, ja istutan kasveja autioon maahan. Minä, HERRA, olen puhunut, ja minä sen teen.” (Hes. 36:36).
Näin on tapahtunut. ”Silloin sanotaan: Tämä maa, joka oli autiona, on muuttunut kuin Eedenin puutarhaksi, ja rauniokaupungit, autiot ja maahan revityt, ovat nyt linnoitettuja ja asuttuja.” (Hes. 36:35)
Monessa Hesekielin 36 ja 37 lukujen jakeissa toistuu ilmaisu: niin että kansat tulevat tietämään, että minä olen Herra. Tämä on Jumalan päämäärä, että ”maa olisi täynnä hänen tuntemustaan niinkuin vedet peittävät meren”. |